lauantai 25. huhtikuuta 2015

Linnunradan käsikirja liftareille, Douglas Adams

(Kirjoita mielipideteksti)

Aivan kuten kyseisen kirjan takakannessa sanotaankin, tämä kirja ei todellakaan ole suunnattu tosikoille. Tarina on niin mielikuvituksellinen ja erilainen, mitä olen tottunut lukemaan. En olisi edes koskaan kuvitellut, että tulisin joskus lukemaan tämän kirjan.
     Idean siihen, että lukisin tämän osana lukudiplomiani tuli siitä, että kyseisestä kirjasta puhuttiin eräässä lempitelevisiosarjassani. Mielenkiintoni heräsi oitis ja päätin, että tuon haluan ehdottomasti lukea. Linnunradan käsikirja liftareille osoittautuikin erittäin hyväksi valinnaksi. Oli mukavaa, kun sai vihdoin käyttää enemmän mielikuvitusta kuvitellessaan kirjan tapahtumia omassa päässä. Ja sai hieman erilaista lukemista, ettei aina ole saman tyylisiä kirjoja.
     Innostus lukea kirja loppuun alkoi jo heti ensimmäiseltä sivulta. Osa syynä saattoi olla kuitenkin se, että halusin ehdottomasti tietää, millainen tämä teos nyt oikein on, kun siitä puhuttiin lempitelevisiosarjassani. Kirja alku voi olla melkein minkä tahansa tavallisen kirjan alku, mutta koska tiesin, että kyseessä on nimenomaa scifi kirja, niin en osaisi liittää sitä mihinkään muuhun kirjaan.
     Koska kaikki muut kirjassa esiintyvät henkilöt ovat ulkoavaruudesta, paitsi kirjan päähenkilö Arthur Dent, ovat heidän nimensäkin outoja. Ne sopivat kuitenkin erittäin hyvin, sillä Arthurhan on ainoa eloonjäänyt maapallolta, joten hänen on myös erotuttava muiden henkilöiden joukosta.  
     Juoni on yllättävän yhtenäinen, mikä on tietenkin hyvä asia, sillä hajanaista juonta on vaikea seurata. Se on kuitenkin osittain yllättävää, sillä ennen kuin aloin lukemaan tätä kirjaa kuvittelin, että jossain vaiheessa kuitenkin putoan kyydistä, enkä enää ole varma missä mennään. Näin ei onneksi päässyt käymään ja pysyin koko kirjan ajan mukana. Toisaalta se ei ollut minulle yllätys, että ajattelin näin, sillä tämä oli ensimmäinen scifi kirja minulle.
     Arthurin seikkailun seuraaminen on loppujen lopuksi todella mukavaa seurattavaa. Jos tälle kirjalle olisi jatko-osa lukisin sen ehdottomasti. Tämä kirja olisi mielestäni erittäin hyvä valinta, enkä tule koskaan unohtamaan sitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti