maanantai 27. huhtikuuta 2015

Da Vinci -koodi, Dan Brown

(Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa)

Mikä on salaisuus, jonka paljastumista mahtava Vatikaani pelkää eniten? Sitä on varjellut vuosisatojen ajan salaseura, jonka jäseniin on kuulunut maailman kuuluisimpia taiteilijoita ja tiedemiehiä. Miksi he kätkivät töihinsä monia vihjeitä, mutta eivät uskaltanee paljastaa tietämästään enempää? Monet ovat valmiita kuolemaan salaisuuden puolesta - ja myös murhaamaan.

Tämä takakansi teksti sopii mielestäni erittäin hyvin kuvaamaan sekä kirjaa, että elokuvaa. Se on mielestäni mysteerinen, eikä voi tietää mitä siinä haetaan takaa. Aivan kuten Hohto, niin näin myös tästä kirjasta tehdyn elokuvan, ennen kuin aloitin lukemaa itse kirjaa.
     Mielestäni kirja ja elokuva täydentävät toisiaan. Aivan kuten kaikki kirjoista tehdyt elokuvat, niistä jätetään aina joitakin kohtia pois, mitkä on kuitenkin mainittu kirjan tekstissä. Tässä elokuvassa pois jätetyt kohdat eivät kuitenkaan häiritse, sillä elokuva on niin hyvin toteutettu, että tietää tasan tarkkaan mistä on kysymys.
     Koska kyseessä trilleri niin sekä kirjaa, että elokuvaa on jännittävä seurata. Jännitys kuitenkin huipentuu paremmin elokuvassa, mitä kirjassa. Tietenkin sen takia, että elokuvissa on mahdollista käyttää äänitehosteita. Kirjan kuvaus henkilöistä vastaa mielestäni hyvin elokuvankin henkilöiden ulkomuotoa ja luonteita. Voisin siis sanoa, että kirjalla ja elokuvalla on enemmän yhteisiä piirteitä, mitä eroavaisuuksia.
     Vaikka elokuva onkin hyvin toteutettu, olisin kuitenkin toivonut, että olisin ensin lukenut kirjan, ennen kuin katsoin elokuvan, sillä kirjasta saa luultavasti hieman enemmän lisää informaatiota, mitä elokuvasta. Ei se kuitenkaan häirinnyt paljo, mikä on tietenkin hyvä asia.
     Jos pitäisi valita, kumpi on parempi kirja vai elokuva, vastaisin varmaakin tässäkin tapauksessa, että kirja. Niistä saa vain jotenkin enemmän tietoa tarinasta ja juonesta. Elokuvasta saa taas paremman kuvan ympäristöstä, mikä on mielestäni erittäin tärkeä osa tarinaa. On mielestäni kuitenkin erittäin hankala päättää paremmuudesta kirjan ja elokuvan välillä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti