20/20!!!

JES!! Vihdoin tämä urakka on ohi! Oli tietenkin mukavaa lukea hieman erilaisia kirjoja, koska lukeminen on niin mukavaa ja rentouttavaa. Vaikka tehtävä kuulosti aluksi haastavalta ja ajattelin etten koskaan saa luettua kaikkia 20 kirjaa, mutta onnistuin!!! Olen kyllä todella tyytyväinen, että valitsin tämän kurssin! :D

Kadonneiden muistojen kartta, Kim Fay

( Oma tehtävä)

Tämä kirja kuuluu juuri niihin kirjoihin, joita en olisi koskaan tullut lukeneeksi, mikäli en olisi valinnut sitä "randomilla" kirjaston hyllystä. Hyvin usein on käynyt niin, että valitseman kirja, jota en siis olisi koskaan ajatellut lukevani ja on täysin vieras, ei olekaan hyvä ja jätän sen lukematta. Ihme kyllä tämä kirja ei ollut sellainen, vaan oikeasti mielenkiintoinen. Kirjan takakansi herätti jo kiinnostukseni, kun luin sen.
     Kirja siis kertoo henkilöstä joka lähtee tutkimaan Shanghaihin, Saigoniin ja Kambodzan viidakkoihin khmerien muinaista kulttuuria. Hän ei tietenkään lähde yksin vaan saa matkaseurakseen toisen naisen ja kaksi miestä. Juonen edetessä tarpeeksi pitkälle käy ilmi, että jokainen heistä on lähtenyt tutkimusmatkalle eri syistä. Loppujen lopuksi se, mitä he löytävät on jotain aivan odottamatonta.
     En viitsi alkaa kertomaan kirja juonta tarkemmalla selostuksella, sillä se on sen verran lukemisen arvoinen, että kaikkia ketä se kiinnostaa saa pitää kirjan lopun yllätyksenä.;)
      Kadonneiden muistojen kartta on kyllä lukemisen arvoinen. Sen nimi toisaalta saattaa johtaa hieman harhaan, sillä itsekin kuvittelin sen tarkoittavan jotakin muuta, mutta toisaalta pidän tällaisista arvoituksellisista nimistä. On nimittäin mukavampaa, kun kaikki ei ole päivän selvää vaan asioita jää itselle tulkittavaksi.
     On hyvin mahdollista, että tämä kirja saattaa päätyä jopa omaa kirjahyllyyn. :)
    

Uhrilampaat, Thomas Harris

(Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa)

Uhrilampaat on mielestäni hyvin omituinen sekä kirjana, että elokuvana. Minulle ei nimittäin ole vieläkään selvinnyt, mihin kirjan nimi viittaa, vaikka olen nähnyt elokuvan ja lukenut kirjan. Toisaalta on ihan mukavaa, kun jotkin asiat säilyvät mysteereinä.
     Aivan kuten kaikki muutkin elokuvat, mitkä on luotu jonkin kirjan pohjalta, ei tästäkään elokuvasta saanut niin laajaa käsitystä, mitä kirjasta. Tässä tapauksessa pidän kuitenkin enemmän elokuvasta, mitä kirjasta, vaikka yleensä on toisin päin. Elokuva luo enemmän jännitystä, kun taas kirjassa on mielestäni vaikeampi säikäyttää ihmisiä, johon taas elokuva pystyy erittäin hyvin. Nämäkin kaksi teosta tukevat toisiaan hyvin, kuten Hohto- kirja ja -elokuva.
     Näissä kahdessa teoksessa oli paljon samaa, mutta myös paljon yhtäläisyyksiä. Elokuva eteni kirjan mukaan, eikä siihen oltu luotu mitään "täytekohtauksia", jos jotain niin siitä oli jätetty tapahtumia pois, jotka kirjassa mainitaan. Nämä ovat kuitenkin hyvin pitkälle samanlaisia, sillä elokuva sisälsi melkein kaikki tapahtumat, jotka kirjaa on kirjoitettu. 
     Elokuvassa on mielestäni onnistuttu hyvin toteuttamaan Lecterin salaperäiset vihjeet sarjamurhaajasta. Ne ovat kirjassa yhtä mystisiä, mitä elokuvassakin. Vaikka usein ajattelen, että jostakin kirjasta tehty elokuva ei todellakaan vedä vertoja kirjalle, jonka pohjalta elokuva on tehty, tässä tapauksessa niin ei kuitenkaan ollut. Elokuva on onnistuttu toteuttamaan erittäin hyvin, ja katsoin sen mielelläni, kun olin lukenut kirjan. Vaikka olinkin nähnyt elokuvan jo joskus aikaisemmin, yritin silti olla ajattelematta sitä lukiessani kirjaa. Yleensä nimittäin elokuvan ajattelu kirjaa lukiessa saattaa pilata koko kirjan, sillä ei saa sellaista kuvaa, minkä kirja antaisi vaan mielessä on koko ajan elokuvaversio kyseisestä kirjasta.

Seitsemän oikein, Vesa Vanhanen

(Kirjoita kirjasta arvostelu)

Seitsemän oikein on oikein suomalainen kirja, jossa päähenkilöinä on hauskan nimisiä henkilöitä. Kirjasta luo hauskan myös se, että kirjailija on valinnut päähenkilön asuin kaupungiksi saman kaupungin, jossa hän itse asuu. Ei siinä mitään vikaa ole, sillä ainakin on pystynyt sijoittamaan tapahtumia tuttuun ympäristöön, josta on helppo kertoa.
     Vaikka tämä on suomalainen kirja, niin tässä oli kuitenkin mielestäni potentiaalia. Kerronta on onnistuttu toteuttamaan kirjassa hyvin ja tapahtumat rullaavat tasaista vauhtia eteenpäin. Vaikka välillä jäädäänkin kertomaan jostakin kohdasta tai tapahtumasta tarkemmin, ei se silti tunnu siltä. Kirjaa lukiessa tuntuu koko ajan siltä, että tarina kulkee eteenpäin jäämättä junnaamaan paikalleen.
     Kirjaa lukiessa, varsinkin murhasta kertovaa kirjaa, on aina mukava itsekin yrittää selvittää murhaajaa. Välillä on selkeä visio siitä, kuka murhaaja olisi ja miksi, mutta joskus taas juoni on toteutettu niin hyvin, että on erittäin vaikea kertoa, kuka olisi murhan takan. Tässä kirjassa nimenomaa on hankala itse selvittää murhaajaa ja se selviääkin vasta kirjan loppuvaiheilla, kun etsivä paljastaa sen. Murhaa selvitettäessä murhaajan motiivi sekä henkilöllisyys hahmottuvat pikkuhiljaa, ikään kuin palapelin palat loksahtaisivat pala kerrallaan paikoilleen.
     Ympäristön ja tapahtumapaikkojen kuvaukset ovat onnistuneet tässä kirjassa hyvin, vaikka niihin ei ole uhrattukaan paljoa tilaa. Mutta lyhyet ja ytimekkäät kuvaukset kertovat pääpirteissään kaiken olennaisen, mitä lukijan tarvitsee tietää. Kuvaukset eivät nimittäin ole kirjan tärkein asia, vaan yhtenäinen juoni, jonka hahmottaa kokonaisuutena, kun on lukenut kirjan loppuun asti.
     Päähenkilö eli Konttinen on mielestäni juuri oikeanlainen tämän kirjan päähenkilöksi. Hän sopii mielestäni erittäin hyvin ratkaisemaan tätä murhamysteeri. Konttisen luonteen piirre on joillekin poliiseille hyvin tyypillinen ja Mujusen eli Konttisen apulainen on osittainen vastakohta Konttiselle. Yhdessä he luovat siis hyvän kokonaisuuden.
    

Hanhivaara ja sateisen saaren tappaja, Pentti Kirstilä

(Kirjoita mielipideteksti)

Hanhivaara ja sateisen saaren tappaja on yllättävän hyvä teos suomalaiseksi kirjaksi. En olisi koskaan kuvitellut lukevani tätä kirjaa, enkä oikeastaan edes tiedä, mistä se on päätynyt kirjahyllyyni. Teos sijoittuu ihanaan paikkaan nimittäin Irlantiin. Suomalaisesta dekkarista tekee tavallista paremman se, kun se ei sijoitu Suomeen vaan johonkin mielenkiintoiseen miljööhön.
     Omaperäisen kirjasta luo se, että etsivä eli tässä tapauksessa Hanhivaara löytää itse ruumiin, joka osoittautuukin hänen tuttavakseen, johon hän on tutustunut Irlannissa. Erikoisuutta vie vielä eteenpäin se, että Hanhivaaraa epäillään hänen murhastaan. On siis oikein jännittävää tarkkailla sivusta, kun kirjan päähenkilöä epäillään murhasta.
     Toisaalta on vaikea sanoa, onko tämä nyt hyvä vai huono kirja. Vaikka mielipiteeni kirjasta saattaa vaikuttaa kovin myönteiseltä, ei se oikeasti ollut aivan niin hyvä. Ei se ole mielestäni mikään ihme, sillä takakannen tekstin perusteella kirja vaikuttaa suhteellisen normaalilta kirjalta. Kirjassa oli myös paljon hyvää, erityisesti se, että kirja on rikosromaani, sillä ne ovat yhtiä lempikirjojani. Tämä siis luultavasti sijoittuu siihen neutraalille vyöhykkeelle, jossa olevat kirjat ovat olleet hyviä, mutta eivät erityisen mieleenpainuvia.
     Kerronta on kirjassa mielestäni hyvä, sillä pidän paljon enemmän ulkopuolisesta kertojasta, mitä minä-kertojasta. Kun kirjoissa on minä-kertoja, minusta tuntuu aina, että en saa kirjasta tarpeeksi laajaa kuvaa, vaikka todellisuudessa saan. Syynä tähän on se, että silloin kirjassa kerrotaan vain yhden ihmisen näkökulmaa tapahtumista, kun taas kaikkitietävässä hän-kertojassa tapahtumiin saa useamman ihmisen näkökulman.
     Hyvää koko kirjassa on se, että se ei ole liian pitkä, eikä juoni keskeydy missään vaiheessa. Kirja on mielestäni jopa osattu lopettaa sopivaan kohtaan niin, että ainoa asia, jota voi alkaa ajattelemaan on, että kuinka Hanhivaaraan elämä tulee jatkumaan. Ei esimerkiksi jää ihmettelemään sitä, kuka olikaan se murhaaja tai kuinka murha oikein suoritettiinkaan. Kokonaisuutena kirja on ihan luettava ja hyvää ajanvietettä!

Agnes kotiopettajatar, Anne Brontë

(Kirjoita kirjasta arvostelu)

Agnes kotiopettajatar on hyvin herkkä kuvaus naisesta ja hänen elämästään Viktorian ajan Englannissa. Kirja on hyvin tyypillinen romantiikan ajan kirja. Se on kuitenkin sille ajalle hyvin stereotyyppinen kirja, joka suurimmaksi osaksi johtuu kerronta tavasta ja naisen rakastumisesta nuorempaan mieheen. Yleensä on kyllä toisin päin, että kirjan päähenkilönä oleva nainen rakastuu itseään vanhempaan mieheen.
     On kuitenkin hyvin koskettavaa seurata Agnesin rakkaus elämää ja sitä, kuinka hänelle tulee käymään elämässä. Vaikka pidän paljon tämän tyyppisistä kirjoista, ne ovat kuitenkin aina paikoittain hieman pitkäveteisiä, aivan kuten tämäkin.
     Koska kirja on suhteellisen vanha on se myös hieman vaikealukuinen, johtuen sen ajan kerronta ja puhetavasta. Mutta ei kuitenkaan niin vaikealukuinen, mitä jotkin muut kirjat. Tämän kirjan lukemiseen ei nimittäin mennyt muuta kuin neljä päivää.
     Parasta koko kirjassa on ehdottomasti juoni ja kuvaukset ihmisistä ja paikoista, joissa ollaan. Vaikka juoni on osittain hieman paikallaanlaahaava, niin se kuitenkin etenee koko ajan, mutta välillä vain hitaammin. Kaikkein pitkäveteisin kohta on alku, koska se tuntui siltä, ettei kirja tule etenemään mihinkään suuntaan. Tapahtuma miljöö on mielestäni aivan ihana ja kuvaukset siitä ovat onnistuneet erittäin hyvin.
     Kaikkein häiritsevintä kirjassa on ajan ilmaukset. Koska kirja on suomennettu niin jotkin ajan ilmaukset on jätetty hieman mystisiksi ilmaisuiksi. Ajoittain on siis vaikea tietää, missä päin liikutaan ja mikä vuosi on meneillään. Koko kirjan kohokohta on mielestäni jätetty liian loppuun ja se tuntuu menevän turhan nopeasti ohitse.
     Ärsyttävää on mielestäni myös se, että paikka jossa Agnes on aluksi kotiopettajattarena, niin henkilöt joita hän opettaa eivät tunnu kehittyvän mihinkään suuntaan. Toisessa opetuspaikassaan lapset, joita Agnes opettaa, kehittyvät sentään vähän enemmän ja nopeammin. On myös ihanaa seurata sitä, kuinka Agnes yrittää loppuun saakka asioita, eikä missään välissä luovuta.
     Upeaa on kaiken tämän lisäksi se, että tarina pohjautuu Annen omaan elämään ja siinä on jopa havaittavissa kohtia, jotka on otettu hänen omasta elämästään. Kirja on kuitenkin oikein ihana kuvaus ja hyvin onnistunut, vaikka siinä on negatiivisia puoliakin. Mutta toisaalta kaikissa kirjoissa on aina jotakin huonoa.

Da Vinci -koodi, Dan Brown

(Vertaile kirjaa ja siitä tehtyä elokuvaa)

Mikä on salaisuus, jonka paljastumista mahtava Vatikaani pelkää eniten? Sitä on varjellut vuosisatojen ajan salaseura, jonka jäseniin on kuulunut maailman kuuluisimpia taiteilijoita ja tiedemiehiä. Miksi he kätkivät töihinsä monia vihjeitä, mutta eivät uskaltanee paljastaa tietämästään enempää? Monet ovat valmiita kuolemaan salaisuuden puolesta - ja myös murhaamaan.

Tämä takakansi teksti sopii mielestäni erittäin hyvin kuvaamaan sekä kirjaa, että elokuvaa. Se on mielestäni mysteerinen, eikä voi tietää mitä siinä haetaan takaa. Aivan kuten Hohto, niin näin myös tästä kirjasta tehdyn elokuvan, ennen kuin aloitin lukemaa itse kirjaa.
     Mielestäni kirja ja elokuva täydentävät toisiaan. Aivan kuten kaikki kirjoista tehdyt elokuvat, niistä jätetään aina joitakin kohtia pois, mitkä on kuitenkin mainittu kirjan tekstissä. Tässä elokuvassa pois jätetyt kohdat eivät kuitenkaan häiritse, sillä elokuva on niin hyvin toteutettu, että tietää tasan tarkkaan mistä on kysymys.
     Koska kyseessä trilleri niin sekä kirjaa, että elokuvaa on jännittävä seurata. Jännitys kuitenkin huipentuu paremmin elokuvassa, mitä kirjassa. Tietenkin sen takia, että elokuvissa on mahdollista käyttää äänitehosteita. Kirjan kuvaus henkilöistä vastaa mielestäni hyvin elokuvankin henkilöiden ulkomuotoa ja luonteita. Voisin siis sanoa, että kirjalla ja elokuvalla on enemmän yhteisiä piirteitä, mitä eroavaisuuksia.
     Vaikka elokuva onkin hyvin toteutettu, olisin kuitenkin toivonut, että olisin ensin lukenut kirjan, ennen kuin katsoin elokuvan, sillä kirjasta saa luultavasti hieman enemmän lisää informaatiota, mitä elokuvasta. Ei se kuitenkaan häirinnyt paljo, mikä on tietenkin hyvä asia.
     Jos pitäisi valita, kumpi on parempi kirja vai elokuva, vastaisin varmaakin tässäkin tapauksessa, että kirja. Niistä saa vain jotenkin enemmän tietoa tarinasta ja juonesta. Elokuvasta saa taas paremman kuvan ympäristöstä, mikä on mielestäni erittäin tärkeä osa tarinaa. On mielestäni kuitenkin erittäin hankala päättää paremmuudesta kirjan ja elokuvan välillä. ;)