Kirjavaras, Markus Zusak

(tehtävä 2, kirjoita kirjaan uusi luku)

Salailu jatkuu

Vaikka ajat olivat vuoden 1941 puolessa välissä rauhalliset, Himmelstrasse 33:n asukkaille se oli kaikkea muuta kuin rauhallista aikaa. He olivat suojelleet Maxia jo pitkän aikaa, mikä oli suuri taakka. Lieselin oli entistä vaikeampi pitää salaisuus sisällään, sillä hän oli tullut jo hyväksi ystäväksi kellarissa piileskelevän juutalaisen kanssa ja tietenkin sen ikäisen tytön on vaikea olla kertomatta uudesta hyvästä ystävästään toiselle parhaalle ystävälleen.
    Liesel meni tavanomaisesti pelaamaan Himmelstrassen muiden lasten kanssa jalkapalloa kadulle. Hän jopa torjui kaksi maalia. Hämärän tullessa kaikki palasivat takaisin koteihinsa ja Liesel pulppusi intoa päästä taas harjoittelemaan lukemista yhdessä papan ja Maxin kanssa.
    Kellarissa he istuivat maalipurkkien päällä ja tavalliseen tapaan ympyröivät sanat, joita Liesel ei tiennyt ja maalasivat ne kellarin seiniin. Max toivotti molemmille hyvää yötä ja meni sänkyynsä suojalakanoiden taakse. Liesel ja papa kapusivat kellarin portaat ylös, he halasivat toisiaan ja Liesel meni huoneeseensa nukkumaan.
    Aamun sarastaessa likaisen värinen auringon valo tunkeutui verhojen läpi. Lieselin avatessa silmästä hän näki papan istumassa sänkynsä vieressä harmonikka kädessään. Papa hymyili hieman ja alkoi soittamaan. Soitto loppui kuitenkin lyhyeen.
"Lopeta jo se soitto, Saukerl!" mama mylvi keittiöstä ja kolasi astioiden kanssa. Molemmat menivät keittiöön ja papa laittoi savukkeen suuhunsa ja sytytti sen. Liesel nappasi pöydältä Maxin aamiaisen ja vei sen kellariin. Kellarissa oli viileää ja kosteaa. Erittäin epämieluisa paikka nukkua. Lieselin kävi sääliksi juutalaista. Max oli edelleen unessa eikä Liesel voinut vastustaa kiusausta ja kurkisti lakanoiden välistä. Hetken aikaa näytti siltä, että mies ei hengittänyt lainkaan, mutta tyttö kuitenkin huomasi pientä rintakehän liikettä. Liesel palasi takaisin keittiöön, jossa mama odotti jo pestyjen ja silitettyjen vaatteiden kanssa.
"Saumesch, viehän pyykit asiakkaille," mama sanoi tavallisella vihaisella äänensävyllään. Liesel otti korin ja lähti kävelemään.
    Ei mennyt kauaakaan ennen kuin Rudy juoksi hänen rinnalleen. Liesel hymyili hänelle ja yritti parhaan mukaansa pitää suunsa supussa juutalaisesta.
"Tiedätkö mikä on outoa Saumensch?"
"No?"
"En ole ikinä käynyt teidän talossa sisällä," Rudy tokaisi. Liesel pysähtyi äkisti ja yritti keksiä hätävaletta.
"Et sä haluaisikaan, koska mama ei halua päästää ketään ulkopuolisia sinne, hyvä että minä ja papakin saadaan mennä ovesta sisälle," Liesel sanoi pikaisesti ja naurahti hieman. Rudy kuitenkin haistoi valheen läpi, mutta ei viitsinyt jatkaa asiasta sen enempää.
    Pyykkien viennin jälkeen Liesel palasi kellariin Maxin luo, mutta tämä ei ollut vieläkään tullut ulos kolostaan. Häntä alkoi huolettamaan ja pian hän tunsi käden olkapäällään. Lieselin ei tarvinnut edes kääntyä katsomaan sillä hän tunnisti papan käden. Siihen he jäivät tuijottamaan pimeyteen, melkein mitään näkemättä.